Päämääränä
turvallisempi
tulevaisuus

Idea Cutloniin sai alkunsa jo vuonna 2011 ammattilaisjääkiekkoon liittyvän vakavan onnettomuuden seurauksena.

Oli syksy 2011, kun luin iltapäivälehdestä jutun jääkiekkoilijan loukkaantumisesta. Vastustajan luistin viilsi ison haavan käsivarteen ja jääkiekkoilijan ura päättyi siihen. Harrastan itsekin jääkiekkoa ja olen omin silmin nähnyt vastaavanlaisia onnettomuuksia peleissä ja harjoituksissa. Myös muita vakavia viilto-onnettomuuksia, jopa hengenvaarallisia, olen joutunut mediasta lukemaan.

Tuon uutisen jälkeen aloin miettiä, eikö asialle voisi tehdä jotain. Kuinka voisimme jatkossa välttyä vastaavilta onnettomuuksilta? Jotain tuli keksiä, sillä mikä voisikaan olla tärkeämpää kuin oma tai läheisen ihmisen terveys.

Pian laitoinkin hihat heilumaan ja aloin suunnitella viiltosuojattua alusasua jääkiekkoon. Sain keksintösäätiön innostumaan ideastani ja asiantuntijoilta tukea asialleni. Vuonna 2013 erään kansainvälisen vaatevalmistajan johtoryhmän jäsen kuuli ideastani ja lupautui auttamaan. Hän lupasi, että kun oikeanlainen viiltosuojakangas löytyy, heidän ammattilaisensa voivat tehdä prototyypin viiltosuojatusta jääkiekkoilijan alusasusta. Noin vuoden ajan oikeanlaista viiltosuojakangasta etsittiin tuloksetta ympäri maailmaa. Lopulta todettiin, että sellaista ei vain ole.

En kuitenkaan antanut ongelman masentaa, vaan yritin edelleen keksiä ratkaisua asiaan. Lopulta otin yhteyttä kotimaiseen kangasvalmistajaan ja kerroin heille ideastani, uudenlaisesta viiltosuojaneuloksesta. Kangasvalmistaja innostui myös asiasta ja ryhdyimmekin yhteistyöhön alkuvuodesta 2015.

Aluksi mietimme, mihin kaikkeen kyseistä neulosta voisi käyttää. Eri käyttökohteita löytyikin paljon: neulokselle olisi tarvetta mm. viranomaistyössä, teollisuudessa sekä urheilussa. Työvaatteissa tämä tuote tulisi parantamaan huimasti työturvallisuutta ja samalla vähentämään poissa-oloja. Syksyllä 2015 päätimme hakea ELY-keskukselta tukea uudenlaisen viiltosuojaneuloksen kehittämiseen. Ja niinhän siinä kävi, että iloksemme saimme myös ELY:n virkamiehet vakuuttuneiksi ideasta ja kehitystuki myönnettiin joulukuussa 2015.

Alkuvuosi 2016 olikin pelkkää viiltosuojaneuloksen suunnittelua. Teimme kahdeksan prototyyppiä viiltosuojaneuloksesta. Prototyypit 7. ja 8. osoittautuivat niin hyviksi, että minusta tuntui samalta kuin silloin pikkupoikana, kun isä otti polkupyörästäni apupyörät pois. Huomasimme saavuttaneemme jotain aivan uutta!

Viiltosuojaneulos sai nimekseen Cutlon. Tästä eteenpäin Cutlonin tarinaa emme vielä tiedä. Päämääränä on kuitenkin edelleen turvallisempi tulevaisuus, niin työ- kuin harrastusrintamalla.

– Toni Nieminen
Co-Owner
Cutlon® / Slashter Oy